Melusuojaus, tieympäristön hiljainen sankari

Meluvalli

Maa-aineksesta rakennettava meluvalli on yksi yleisimmistä melusuojaustyypeistä. Sen etuja ovat  edullisuus sekä hyvä äänen absortointikyky. Lisäksi meluvalli on usein hyvin toteutettuna sopivin melusuojausratkaisu ulkonäöltään. Toisaalta sen ongelmia ovat suuri tilan tarve, joita tiealue ja maahan upotetut johdot voivat rajoittaa. Meluvalli maisemoidaan aina sopivilla puilla ja pensailla, vähintään nurmella. Ja jos tila sallii, meluvallista tulisi tehdä vaihteleva jono kumpareita tien viereen.
 

Meluseinä

Meluseinät tai -aidat ovat yleensä ohuita ja vähintään kahden metrin korkuisia melusuojauksia, jotka sopivat paikkoihin, joissa tila ei riitä esimerkiksi meluvallin rakentamiseen. Ohuellakin, tarkoituksenmukaisella meluseinällä on jo riittävä meluneristävyys, melusuojauksen paksuntaminen ei siis vaikuta juurikaan meluntorjuntaominaisuuksiin. Meluseinän materiaalina voidaan käyttää esimerkiksi puuta, betonia, lujitemuovia, soraharkkoja tai tiiltä.
 

Kivikorimelueste

Meluvalli tai -seinä voidaan rakentaa myös kivikoreista. Meluvallin päälle voidaan tarpeen tullen rakentaa meluseinä, jos kohteessa pelkkä meluvalli ei tilanpuutteen vuoksi ole mahdollinen ratkaisu tai jos melunvaimennuksen tasoa pitää parantaa. Näiden kahden yhdistelmä voi olla myös pelkkää meluvallia esteettisempi ratkaisu.
 

Melukaide

Melukaide toimii samaan aikaan sekä melusuojauksena että ajoradan turvakaiteena ja sitä käytetään lähinnä tilanteissa, jossa melusuojaus on välttämätöntä rakentaa penkereelle tien välittömään läheisyyteen. Matala melukaide vaimentaa melua tehokkaasti silloin, kun se sijaitsee penkereellä lähellä melunlähdettä. Silloilla käytetään ensisijaisesti melukaidetta.
 

Läpinäkyvä melusuojaus

Läpinäkyvät melusuojaukset tarjoavat näkymän tieltä ympäristöön ja näin keventävät melusuojauksen massiivisuutta tai vähentävät pihan tai muun alueen varjostusta.

Hyvin suunniteltu ja ympäristöönsä sopiva

Melusuojauksen kokonaispituus ja korkeus määritellään äänenvaimennustarpeen mukaan. Tavallisesti, kun melua halutaan rajoittaa väylän yhteen suuntaan, melusuojaus valmistetaan betonista, puusta tai muusta kovapintaisesta materiaalista. Mikäli melua halutaan rajoittaa väylän molemmille puolille, täytyy melusuojauksen pinnalla olla jotakin äänen absorbtiota, eli heijastusta, ehkäisevää pehmeää materiaalia, joka ei heijasta ääntä. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi kaupunkiympäristössä, jossa väylän molemmilla sivuilla on asutusta.

Melusuojausten eteen ja meluvallien tapauksessa myös sen päälle istutettava kasvillisuus palvelee montaa eri tehtävää: se parantaa melusuojauksen meluntorjuntakykyä, vähentää ilkivaltaa sekä tekee melusuojauksesta esteettisemmän sekä paremmin ympäristöönsä sopivan. Suomessa pyritään siihen, ettei samanlaisia melusuojauksia rakennettaisi useihin eri paikkoihin.

Melun mittaaminen

Suomessa käytetään melun mittaamiseen ulkomelun osalta pohjoismaisen ministerineuvoston hyväksymiä, laajoihin melumittauksiin perustuvia melulaskentamalleja. Laskennoissa käytetään maastomalleja hyödyntäviä tietokoneohjelmia. Hyvin suunniteltu melueste vaimentaa melua jopa 15 dB heti meluesteen takana. Melun keskiäänitasolle on asetettu seuraavat raja-arvot:

- Päiväsaikaan (7-22) Asuinalueilla sekä hoito- ja oppilaitosten läheisyydessä pihamaalla 55 dB ja sisätiloissa 35 dB, toimistotiloissa sisätiloissa 45 dB
- Taajama-alueen ulkopuolella loma- ja virkistysalueilla pihamaalla 45 dB
- Yöaikaan (22-7) vanhoilla asuinalueilla pihamaalla 50 dB, uusilla 40 dB, taajaman ulkopuolisilla loma- ja virkistysalueilla pihamaalla 40 dB sekä asuin- ja hoitotiloissa sisällä 30 dB

Keskitasot ovat yleensä alhaisempia kuin yksittäiset melutapahtumat, kuten ohiajava ajoneuvo.

Kävely- ja pyörätiet sijoitetaan ensisijaisesti meluesteen taakse ajorataan nähden. Mikäli meluestettä ei ole järkevää toteuttaa vaikkapa kustannusten, tilanpuutteen, turvallisuuden tai maisemahaitan vuoksi, voidaan melua ehkäistä esimerkiksi ikkunoiden lisäeristyksin tai nopeusrajoitusten avulla.

Melun keskiäänitasolle asetetut raja-arvot asuinalueella

Mistä melua syntyy?

Melu on ääntä, jonka ihminen kokee epämiellyttävänä, tarpeettomana tai häiritsevänä. Melun kokeminen on subjektiivista: sama ääni voi henkilöstä, tilanteesta, ja ajankohdasta riippuen olla melua, merkityksetöntä ääntä tai jopa nautittavaa ääntä. Voimakkaasti häiritsevä melu voi kuitenkin myös aiheuttaa terveyshaittoja. Melu häiritsee myös luonnonympäristöä. Kaikkia vaikutuksia luonnoneliöihin ei vielä tunneta.

Tieliikenteen melu syntyy pääosin moottorin ja renkaiden äänistä, suurilla nopeuksilla myös ilmavirtauksen aiheuttamasta äänestä. Moottorin melu on määräävä pienillä nopeuksilla, suuremmilla nopeuksilla määräävä tekijä on renkaiden ja tienpinnan kosketuksesta syntyvä melu. Lähtömelutasoon vaikuttavat myös liikennemäärä, raskaiden ajoneuvojen osuus, tien mäkisyys, liikenteen sujuvuus, autojen renkaat/nastat ja ajoradan päällyste. Pehmeät pinnat, kuten nurmi, pelto ja lumi vaimentavat ääntä huomattavasti enemmän kuin kovat pinnat, kuten betoni, asfaltti, jää ja kova hanki.

Pääosa rautatieliikenteen melusta syntyy veturin ja vaunujen pyörien ja kiskojen kosketuskohdista. Myös suurimmilla nopeuksilla liikkuvissa junissa ilmavirtauksen aiheuttama melu on merkittävää. Ratapihoilla melua syntyy muun muassa vaunujen järjestelytyön turvallisuutta palvelevista vetureiden äänimerkeistä. Myös radan kunnossapitotyöt aiheuttavat melua. Raidemelu on maantiemelua hieman korkeataajuisempaa, mutta se ei vaadi akustisessa mielessä olennaisesti poikkeavia toimenpiteitä. Raiteilla meluesteet voidaan sijoittaa merkittävästi lähemmäs melun lähdettä, eli pyöriä. Mitä lähemmäs lähdettä melueste saadaan, sitä matalampi se voi olla.

Väyläviraston tavoitteena on vähentää liikenteen meluhaittoja väylien suunnittelun, maankäytön suunnittelun ja rakenteellisin keinoin.